10.7. tiistai
Laidunvahti soitti aamulla seitsemän pintaan ja kertoi Romeon saaneen pahasti selkäänsä. Hevonen kuulemma vain horjui ja vapisi ja kaulassa oli haava. Kesti noin puoli tuntia, kun ehdin kopin kanssa paikalle. Hevonen näytti tosi huonolta ja jotenkin oudolta. Mitään tappelun jälkiä ei ollut. Kurkussa oli palovamman näköinen jälki, joka oli vasemmalta puolelta leveämpi, keskellä sormenlevyinen ura kaulan alla ja oikealta puolelta ei juurikaan näkynyt. Oikeassa kyljessä oli pieni turvonnut kohta, joka saattoi olla mikä vaan ja oikean etujalan yönsilmä oli revennyt. Mitään muuta näkyvää ei hevosessa ollut, ei naarmun naarmua eikä likatahraa.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että hevoselta oli murtunut jotain tuolta takaa ja se ei enää tuosta mihinkään kävele. Lähdin kuitenkin taluttamaan sitä kopille päin ja ihme kyllä se käveli, kun rytmiin pääsi, jalat kylläkin menivät mihin sattuivat. Vein hevosen klinikalle ja se laitettiin tiputukseen. Niskamurtumaa epäiltiin ja kaularanka kuvattiin. Murtumaa ei kuitenkaan ollut, mutta ehkä nikaman ligamentin vaurio. Lääkäri sanoi, että kolme kuukautta koppihoitoa, toipumisennuste on huono, kun kyseessä on vielä nuori ori.
Yksi tuttavani tuli käymään klinikalla ja katselimme hänen kanssaan hevosta. Hän sanoi heti, että tuo jälki kurkussa on ihmisen aiheuttama. Hevonen keinui koko ajan eteen ja taakse, painon ollessa takana ristiselkään selkärangan viereen kohosi iso klontti . Vasemman takajalan kintereessä ja vasemman etujalan polven yläpuolella oli nestettä, kaula oli myös jo turvonnut ryntäisiin asti.
Siinä ihmetellessämme lääkäri pölähti paikalle ja kysyi onko hevosella vakuutus. Sanoin, että on ja hän jatkoi että se pitää
eläinsuojelullisista syistä lopettaa. Olimme molemmat monttu auki tuosta lauseesta, jos hevonen pitää eläinsuojelullisista syistä lopettaa, niin ei kai siinä vakuutuksella ole mitään tekemistä. Romeo söi, ulosti ja seurasi ympäristöään, silmät olivat kirkkaat ja eihän siitä ollut löytynyt niin kriittistä vikaa. Tuttavani oli myös sitä mieltä, ettei ole mitään syytä lopettaa hevosta ja kehoitti odottamaan huomiseen. Hevonen oli mennyt maate ja ennen lähtöämme tarkistimme, että se pääsee ylös, kyllä pääsi.
Omistan nykyään porokoiran, mutta iltaseurakseni hankin mäyräkoiran jota ulkoilutin uutterasti tuntikausia tuolla laitumella löytääkseni selityksen tapahtuneelle ja vastaukset kysymyksiin miten ja mihin hevonen voi jäädä kiinni niin, että vain kurkkuun tulee jälki eikä naarmuakaan mihinkään muualle. Ahaa elämys jäi kokematta, vastausta ei löytynyt.
11.7. keskiviikko
Hevonen näytti paremmalta, etupää liikkui jo karsinassa, takapää ei.. Takajalkoja liikuttaessaan hevonen horjahti., tuo vasen takajalka selkeästi huonompi ja täyttynyt. Yleisolemukseltaan hevonen oli pirteä, huuteli toisten hevosten äänille ja söi, niin kuin ei olisi koskaan saanut ruokaa.
Illemmalla lääkäri soitti ettei hevonen pääse enää ylös heidän yrityksistään huolimatta ja se pitää lopettaa. Ryntäsin klinikalle ja kuuntelin lääkärin selityksiä, kuinka tunto oli hävinnyt jo sieltä ja täältä. En kuitenkaan halunnut uskoa tuota, vaan laitoin narun riimuun ja pyysin hevosta nousemaan. Se rimpuili hetken pääsemättä ylös, kun oli liian lähellä seinää, kellahti kuitenkin toiselle kankulle. Annoin sen levätä hetken ja pyysin uudestaan, se nousi. Lääkäri suositteli hevosen pistämistä kiinni
yöksi ja heinäverkkoa ryntäiden korkeudelle. Tuohon en antanut lupaa, mielestäni tuo oli järjen vastaista ja vaarallista, jos romahtaa hirttäytyy riimuun tai viimeistään kuristuu heinäverkkoon.
Olin kohtalaisen tuohtunut tuolta klinikalta tullessani , helpottunut siitä, että kyseessä oli väärä hälytys ja raivoissani siitä, ettei klinikan väki saa hevosta jaloilleen, vaan yrittää selittää sen halvaantuneen.
12.7. torstai
Hevonen taas parempi, kävelee jo ympyrää karsinassa. Mieltäni askarrutti edelleen tuo klontti selässä ja hikoava vasen takapolvi. Olimme hakemassa hevosta kotiin ja pohdimme onko se saanut pissattua, kun oli niin hakusessa tuo asento ja karsina kuiva. Arvatkaas mitä, lääkäri pölähti paikalle ja että hevonen on lopetettava, jos se ei saa pissattua.
Minulle riitti, otin hevoseni ja häivyin.
Diagnoosi klinikalta
selkäydinvaurio
lihasruhjeita
kaulanikaman subluxaatio epäily
hoito
karsinalepo 3kk
suositellaan ruokintaa ryntäiden tasolle, vältettävä pään ylös- tai alasmenoa
Kotona kävi toinen lääkäri katsomassa hevosta ja sanoi ettei missään tapauksessa pidä lopettaa, tällaisissa vammoissa odotetaan yleensä kolme kuukautta.
Illalla tutkimme laidunta neljän ihmisen voimin. Mitään ei löytynyt.
13.7. perjantai
Kävin Hattulassa kisoissa ja sillä aikaa oli yksi tuttu käynyt katsomassa hevosta ja hankkinut sille uuden lääkärin. Hänen mielestään hevosen lihakset olivat täysin krampissa mistä johtuu tuo klontti ristiselässä ja niska ja kaulavammaa ei ole, koska pää ja kaula liikkuvat normaalisti . Hän antoi kuulemma kaksi piikkiä, jotain lihasjännitystä laukaisevaa, jos oikein ymmärsin. Nyt alkoi tapahtua, klontti selässä pieneni melkein silmissä ja vasemman takapolven hikiläikkä suureni, etujalka polven
yläpuolelta hikosi myös.
Ai, niin, aamulla matkalla Hattulaan tuo klinikan lääkäri soitti, että pitäisi viikonpäästä viedä verinäyte. Hevosella on voinutkin olla herpesvirus, hän on joutunut lopettamaan useita hevosia viimeaikoina herpeksen takia. Pikkuisen ärhäkkä tuo virus, kun kaluaa kurkunkin auki.
14.7. lauantai
Kävin taas Hattulassa ja tuo tuttuni huolehti hevosesta, talutteli pari kertaa tuon eilisen lääkärin ohjeiden mukaan. Ensimmäistä kertaa tuo takapolvi ihan kuiva.
Toinen lääkäri kävi myös vilkaisemassa ja hänen mielestään voisi laittaa tarhaan maanantaina.
15.7. sunnuntai
Minä taas Hattulassa ja tuttu hevosta hoitamassa.
16.7. maanantai
Tuo perjantainen lääkäri kävi katsomassa hevosta ja määräsi tarhausta ja talutusta mielellään sellaisella pohjalla, jossa hevonen joutuu nostelemaan jalkojaan.
Nuo, jotka olivat hevosen täällä nähneet kehoittivat tekemään rikosilmoituksen asiasta, koska laitumelta ei löytynyt mitään, niin jonkun ulkopuolisen on se sinne täytynyt viedä. Minä tottelin ja tein ilmoituksen. Poliisit kuvasivat hevosen ja sovitimme lenkkiä kaulaan, se istui siihen niin hyvin, että polveni hieman notkahtivat. He kysyivät, onko mahdollista, että hevosta olisi lyöty esim. kakkosnelosella, en tiedä miksi.
Poliisien lähdettyä ajattelin, että homma ohi, hevonen jäi henkiin ja voin palata normaaliin arkeen. Virhearvio, minulle soitettiin jutun olevan iltalehden nettisivuilla. Olin pikkuisen pöllähtänyt, miten tässä nyt näin kävi ja vielä enemmän ällistyin, kun näin tuon jutun. Tuo, mikä on lehdissä ollut on poliisin antama tiedote ja on ollut STT:n levityksessä. Mistä poliisi on tuollaista päätellyt minulla ei ole aavistustakaan.
20.7. perjantai
Romeo tarhailee ja talutellaan lisäksi. Taluttaessa tuntuu siltä, että karkaa justiinsa, pää menisi, jalat ei. Liikkuminen on vielä huonoa, varsinkin tuo vasen takajalka. Kuntoutus kestää kauan, minimissäänkin kuukausia, nuo lihasvammat ovat sen verran rajut. Hevonen joutuu opettelemaan kävelyn uudestaan. Mihin kuntoon hevonen tulee, sitä ei tiedä kukaan, sen näyttää aika.
Lääkäri käy seuraamassa hevosta pari kertaa viikossa ja liikkumista videoidaan kerran viikossa. Tuo toipuminen on niin hidasta, ettei päivittäin hevosta näkevät pysty sitä seuraamaan.
Takaisin |